maanantai 23. tammikuuta 2017

Miten ennen pärjättiin ilman mikroa?

Olen aiemminkin maininnut olevani sosiaalisen median suurkuluttaja. Monella tapaa. Uskallan väittää omaavani aikamoiset taidot, ainakin suurimpien ja suosituimpien some-välineiden käyttämisessä.

Facebook-seinäni yksi suurimmista täyttäjistä on Roskalava-ryhmä. Siis sellainen, jossa alueen ihmiset vastikkeetta antavat ja etsivät tavaraa. Tyyliin "toisen roska on toisen aarre..."

Alan kaiketi tulla ihan oikeasti vanhaksi. Koska yhtä aikaa naurattaa ja ihmetyttää joidenkin ihmisten käytös roskalavan tyylisillä some-foorumeilla. En ala tässä nyt sen enempää marmattamaan yhdyssanoista taikka pilkun ja sen paikan tärkeydestä. Sen sijaan ihmettelen ääneen muutamaa tietyntyyppistä roskalavailijaa.

Tällaisiin ryhmiin kuuluu kaikenlaiset sulovileenit, hamstraajat, "Kukertailmansaan"-tyypit. Hamstraajalle kelpaa kaikki. Vanha, kulunut ja parinkymmenen kilometrin päässä oleva avattu, reilun euron arvoinen pippurisekoituspurkkikin.

Itsensä ylentäjä kokee olevansa köyhän ja arvottoman asialla, armollinenkin hän on. "Annan vain tosi tarpeeseen", "Ei välttis ekalle" ja "päätän itse kenelle annan" ovat itsensä ylentäjän suosituimmat lauseet.

Sitten on hassuttelijat. Siis sellaiset, joiden mielestä jokaiseen vähänkään fingerporimaiseen virkkeeseen pitää päästä jotain mukahauskaa sanomaan. Ja mielensäpahoittajat, jotka armollisesti uhraavat puoli tuntia arjestaan odottamalla turhaan tavaransa hakijaa.

Mutta se, mikä tähänkin kirjoitukseen pontimensa antoi - uusavuttomat. "Mulla hajosi mikro, ei olis ketä kuka antais. Kylmää ruokaa on ikävä syödä..."

Miten olisi uuni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti