keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kepulaista logiikkaa

En ole pahemmin ääneen uskaltanut sotesta puhua. Koska tietämykseni asiasta ei ole kehumisen arvoinen. Lupauksia toki olen kuunnellut, ja vaimoa, joka asiaa varsin läheltä on katsellut.

Kaiken pitäisi kuulemma olla uudistuksen jälkeen paremmin. Puhuvat valinnanvapaudesta ja kustannusten alenemisesta. Se, kenen kustannukset viime kädessä alenevat, jos alenevat, on kuitenkin jäänyt minulle epäselväksi.

Keskustalainen kansanedustaja Markus Lohi, Lapin liiton hallituksen pomon ominaisuudessa kertoi olevansa valmis "heittämään Lapin keskussairaaloiden luottamushenkilöt ja muutkin edustajat pois pöydästä, jossa Lapin sote-uudistuksesta päätetään" (Lapin Kansa, 12.4.2017).

Keskustalaista logiikkaa pahimmillaan.

Koska miksipä pitäisi kuunnella niitä, jotka asiasta, jos ei parhaiten niin kohtalaisen hyvin tietävät. Tietotekniikkaväki, logistiikasta huolehtivat, sairaanhoitajat, ja kaikki oman alansa ehdottomat asiantuntijat. Onneksemme lääkäreitä Lohi olisi valmis kuitenkin kuuntelemaan. Mutta lääkärit, vaikka arvokasta työtä hekin tekevät, tietävät vain raapaisun siitä mitä terveydenhoito on.

Eli onnea matkaan vaan, työryhmille, asiantuntijoille ja kaikille kallispalkkaisille konsulteille. Jos oikeasti luulette, että sukupolvemme suurin mullistus tehdään vain sellaisten asiantuntijoiden avulla, jotka teille itsellenne parhaiten sopivat, laitatte meidät ja tulevat sukupolvet melkoisen lähtemättömään paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti