torstai 23. maaliskuuta 2017

Ounasvaara vai keskusta?

Rovaniemellä on huonosti toimivan muistini mukaan ainakin vuoden verran keskusteltu uuden uimahallin sijoituspaikasta. Päättäjät eivät osaa (tai uskalla) lyödä nyrkkiä tai nuijaa pöytään, mikä on tavallaan ymmärrettävää. Näin vaalien alla.

Itselleni on aika lailla sama mihin halli mahdollisesti tullaan rakentamaan. Vesi on parasta juotuna ja lapsiani kuljettelen tarvittaessa uimaan autolla, joko keskustaan tai Ounasvaaralle.

Tässä päätöksenteossa ihmettelen kuitenkin sitä, miksi osa päättäjistä on niin kovin halukkaita jälleen kerran tukemaan Santasport Oy:tä. Rovaniemi ei ole, eikä valitettavasti koskaan tule olemaan mikään merkittävä huippu-urheilun keskus. Siksi sillä argumentointi hallin sijoituspaikasta on mielestäni täysin väärä.

Jos Santasport Oy haluaa täysimittaisen uimahallin, johon jokunen itäeurooppalainen tai parhaassa tapauksessa kiinalainen uimarijoukkue tulee kerran tai kaksi harjoittelemaan, niin eikö yritys voisi hakea rahoitusta hankkeelle yksityisiltä rahoitusmarkkinoilta?

Jos halli olisi oikeasti hyvä bisnes, luulisi pankkien kilpailevan siitä kuka sitä pääsisi rahoittamaan.

Uimahallin tulisi olla kunnan tarjoama palvelu kuntalaisille, kohtuullisilla kustannuksilla ja jokaisen helposti saavutettavissa, hyvien liikenneyhteyksien päässä.

Ei rahantekomahdollisuus yksittäiselle toimijalle, kuntalaisten ja ennenkaikkea lastemme kustannuksella.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Go Kittilä, go

Viime aikoina, keskustapuolueen ollessa niin sanotusti kiinni vallan kahvassa, on ainakin oma oikeustajuni ollut kovasti koetuksella.

Sen verran paljon ovat valtakunnan tason, ja divarinkin poliitikot pöljäilleet ja otsikoita aiheuttaneet.

Jäävi vaiko eikö, ja muuta sen sellaista.

Kuitenkin divaritasolla Kittilän kunta teki mielestäni aikamoisen pohjanoteerauksen.

Kunnan päättäjät haluavat haastatella, käsittääkseni virkaa tekevän kunnanjohtajan pestiä varten miestä, joka on epäiltynä rikoksesta jossa kyseinen kunta on asianomistajana.

Eivätkö Kittilän kunnanisien ja -äitien moraaliset hälytyskellot soi lainkaan? Onko Kittilässä(kin) hyvä veli-verkosto niin vahva ja katkeamaton että rikosepäily jää käytännössä vailla huomiota?

Ja mikä tärkeintä, eikö paikallispoliitikolla, vaikkakin vasta epäillyllä itsellään ole minkäänlaista käsitystä moraalista ja ennen kaikkea oikeudentajusta?

Seuraavan kerran kun vanhoja politiikan tutkijoita ja toimittajia kaivetaan naftaliinista vaalistudioon ihmettelemään kansan laimeaa kiinnostusta asioihinsa vaikuttamiseen, ei mielestäni vastausta tarvitse kauaa etsiä.

Korruptio ainakin jossain muodossa elää ja voi hyvin. Suomessakin.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kiitos Kittilä

Kun lukee uutisia Kittilän asioista, saa ainakin jonkinlaista lohdutusta siihen, millä tasolla oman kunnan asiat tällä hetkellä makaa.

Koskapa sen verran pöljää porukkaa Kittilässä edelleen tuntuu viroissaan ja politiikassakin vaikuttavan.

Tuskin on muste kuivunut poliisin ja syyttäjien papereissa, kun rikoksista epäiltyä entistä kunnanhallituksen puheenjohtajaa jo harkitaan virkaa tekeväksi kunnanjohtajaksi, virkaa tekevän kunnanjohtajan paikalle.

Keskustalaista mafiaako, vaiko ihan vaan pelkkää pöljyyttä?

Mene ja tiedä.

Kuoppaiset kadut, kinastelu liikenneympyröistä ja jopa keskustelu uimahallin paikasta eivät kuitenkaan enää niin paljoa naurata. Eivätkä itketä.

Kiitos Kittilä.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Sata vuotta taaksepäin?

Hei kaikille puoluekannaltaan porvareille.

Esitän ajatuksen. Sellaisen jonka myönnän pääosin pohjautuvan tuntumaan, ehkä osin jopa luuloonkin. Väitän silti, että totuuspohjaakin ajatukselleni saattaisi löytyä, varsinkin jos omaa vähänkään keskivertoa vilkkaamman ajatuksenjuoksun.

Elinkeinoelämän keskusliitto, johtajansa suulla, sanoi suomalaisten palkkojen olevan vielä 10-15 prosenttia liian korkeat. Samainen johtaja, joka ainakin päivän hesarin mukaan tienaa vuositasolla 70 kertaa enemmän kuin keskiverto palkansaaja, jatkaa samalla linjalla kuin kokoomuseekoo aiemminkin, ainakin siinä mitä tulee ammattiliittojen  tes-sopimuksiin. Turhana sellaisia mokomia pitää.

Eli siihen ajatukseen:

Olisitko itse valmis, oletettavasti korkeasti koulutettuna porvaripuoleen kannattajana, luopumaan vielä lisää etuuksistasi ja ennen kaikkea käytettävissäsi olevasta rahan määrästä? Tai jos et itse, niin läheisesi?

Palattaisiinko kuusipäiväiseen työviikkoon? Lyhennettäisiinkö lomiasi? Annettaisiinko työnantajalle, vaikkapa sille kunnalle jossa esimerkiksi opettajana tai talouspäällikkönä toimit, oikeus teettää ylitöitä ilman korvausta?

Mentäisiinkö saman tien vaikkapa se sata vuotta taaksepäin. Ihmettelemään, kuinka ihanaa ja auvoisaa eläminen ja varsinkin työn tekeminen silloin oli?

Tai, mikä realistisempaa, seuraavan kerran kun mielessäsi manailet ammattiyhdistysten ahneutta ja pahuutta ylipäänsä, palauta mieleesi myös ne 70 kertaa suuremmat ansiot, tai nykyhallituksen porvareiden tyhjät lupaukset. Puheet yhteisistä talkoista joihin herra-osasto unohtikin yhteisesti itse osallistua.

Ja mieti vaikkapa sitä hetkeä viime kesältä, jolloin istahdit ensimmäisenä lomapäivänäsi, loma-ajan palkalla rahoitetun uuden grillisi ääreen, puolisosi ihaillessa uusia terassikalusteita. Hänen ansaitsemista lomarahoista ostettujen.

Vai palataanko porukalla sata vuotta taaksepäin?


lauantai 4. maaliskuuta 2017

Yön pimein hetki

Mitäpä vastaisi yhdeksänvuotiaalle, joka yön pimeimpänä hetkenä huutaa.

Istuu sylissä ja itkee. Kyselee milloin voisi olla paremmin? Milloin kipu lähtee? Tämä uusi, ja vanhatkin.

Huutaa ja itkee ja vaatii vastausta. Isi auta!

Tuollaisena hetkenä, yön pimeimpänä, ihminen, isä, vanhempi on täysin ja totaalisesti avuton. Miettii sanoisiko jotain, vai olisiko aivan hiljaa.

Yhdeksänvuotiaalle, joka kuusi ja puoli vuotta sitten huusi, istui sylissä ja itki. Kun yön pimeimmät hetket sille alkoivat, kun se alkoi uudestaan kontata, kun ei kivultaan halunnut enää kävellä.

Eihän sille voi valehdellakaan. Saati totuuttakaan kertoa.

Voi vain avuttomana itkeä itsekin, silittellä itkemisestä kastunutta poskea ja hikistä tukkaa ja koittaa saada siihen hetkeen, yön pimeimpään, edes hitusen voimaa ja toivoa ja lohdutusta.

Muutakaan en voi. Enkä osaa.





keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Laki ennen jumalia

Olisi pitänyt ryhtyä papiksi.

Koskapa luulisin että luonto ei antaisi olla ottamatta selvää, mitä tapahtuisi jos pappina vihkisin homoparin. Tai edes parin avioliiton puolesta rukoilisin.

Kiihottaisin itseni kansalaistottelemattomuudessa sellaiseen tilaan, että homopari toisensa jälkeen saisi pappisminäni siunauksen rakkaudelleen, halulleen olla yhdessä.

Tasa-arvoisesti.

Mutta koska pappia minusta ei toden totta tullut, joudun vain toivomaan että jossain olisi sellainen rohkeahko kirkonmies tai nainen, joka asiaan rajan vetäisi ja kokeilisi käytännössä millainen on kirkon reaktio homoparin vihkimiseen.

Koska jumalien yläpuolella on siltikin maamme laki.