Näillä kymmenillä erilaiset juhlapyhät, uskonnolliset tahi ei, ovat aika lailla erilaisia kuin aiemmin.
Lasten juhliksi ovat ainakin minun mielessäni muuttuneet, joulu, vuoden vaihtuminen, pääsiäinen ja juhannuskin.
Sellaisiksi, että koitan tehdä niille jotain erilaista, mitä muistaisivat pidemmänkin ajan päästä. Ei vain pelkästään seuraavaan sunnuntaihin saakka. Vaikeaa, olo kun on mitä on, sairauden mennessä kuvitteellisella seurantaan tarkoitetulla asteikolla ylös ja alas, sivullekin.
Eli pääsiäispupu ensi yönä munia piilottakoon, jättäköön lapun jossa pienimmälle selittää tuntevansa koiralauman jäsenet jo niin hyvin etteivät haukkuneet. Varokoon piilottelemasta kahvinkeittimeen tai pesukoneeseen. Sellainenkin saattaa olla mahdollista, näin minulle eilen kuusivuotiaan innolla kerrottiin. Ja varoiteltiinkin.
Kun elämä on muuttunut yhdeksi pitkäksi viikonlopuksi, ei pitkä viikonloppu normaalista elosta poikkea.
Muutoin kuin suklaisille munille piilopaikkoja huonolla mielikuvituksella suunnitellen.
lauantai 31. maaliskuuta 2018
torstai 15. maaliskuuta 2018
Oppisiko pehmeämmäksi
Välillä tunnen olevani paska vanhempi.
Pitäisi jaksaa, kaiken muun keskellä touhuta ja leikkiä. Keksiä järkevää tekemistä kolmikolle. Kommunikoida muutenkin kuin kysymyksin, tiuskien tai huutamalla.
Ja kun kolmikosta kukaan ei ole toisensa kaltainen, ovat nuo kolme tapaa ihan liikaa käytössä.
Yksi, melkein teini, tiuskii ajoittain ja vaikka tiedän ettei saisi, tiuskin ajoittain takaisin. Toinen, riski kymmenvuotias on suurimman osan ajasta ajatuksissaan ja rystyset punaisina minä koittamassa puristaa siitä ulos kokonaisia virkkeitä parin sanan lausahduksien sijaan.
Ja tuo pienin on vielä sen verran pieni että se elää hetkessä. Usein ajattelematta mitä toinen käsi tekee samaan aikaan kun toinen käsi on jo ihan toisaalla. Ja aivot jo suunnittelemassa kolmatta ihan yhtä tärkeätä juttua.
Koita siinä sitten toimia jollain tavalla välimaastossa, valtakunnansovittelijana valtakunnankanslerin asemasta. Sanon että vaikeaa on.
Huutaminen on liian helppoa, liian nopea ratkaisu kuhunkin tilanteeseen. Kun vielä oppisi, ja jotenkin oikealla tavalla pehmenisi.
En minä nyt ihan koko ajan täällä kuitenkaan karju. Mutta vähänkin on liikaa.
Koska haluan että ne minusta välittävät vielä jatkossakin. Silloinkin kun olemassaoloni ei enää niille ole niiden oman olemassaolon ehto.
Pitäisi jaksaa, kaiken muun keskellä touhuta ja leikkiä. Keksiä järkevää tekemistä kolmikolle. Kommunikoida muutenkin kuin kysymyksin, tiuskien tai huutamalla.
Ja kun kolmikosta kukaan ei ole toisensa kaltainen, ovat nuo kolme tapaa ihan liikaa käytössä.
Yksi, melkein teini, tiuskii ajoittain ja vaikka tiedän ettei saisi, tiuskin ajoittain takaisin. Toinen, riski kymmenvuotias on suurimman osan ajasta ajatuksissaan ja rystyset punaisina minä koittamassa puristaa siitä ulos kokonaisia virkkeitä parin sanan lausahduksien sijaan.
Ja tuo pienin on vielä sen verran pieni että se elää hetkessä. Usein ajattelematta mitä toinen käsi tekee samaan aikaan kun toinen käsi on jo ihan toisaalla. Ja aivot jo suunnittelemassa kolmatta ihan yhtä tärkeätä juttua.
Koita siinä sitten toimia jollain tavalla välimaastossa, valtakunnansovittelijana valtakunnankanslerin asemasta. Sanon että vaikeaa on.
Huutaminen on liian helppoa, liian nopea ratkaisu kuhunkin tilanteeseen. Kun vielä oppisi, ja jotenkin oikealla tavalla pehmenisi.
En minä nyt ihan koko ajan täällä kuitenkaan karju. Mutta vähänkin on liikaa.
Koska haluan että ne minusta välittävät vielä jatkossakin. Silloinkin kun olemassaoloni ei enää niille ole niiden oman olemassaolon ehto.
torstai 8. maaliskuuta 2018
Outo tapaus
Ihminen, ainakin suomalainen, on aika outo tapaus.
Kun tuntuu ettei toista ihmistä osata ottaa lainkaan huomioon, ei osata asettua kanssaihmisen asemaan, miettimään sitä mikä saattaisi olla naapurillekin hyväksi. Eikä pelkästään itselle.
Outo tapaus ajattelee, että jos en minäkään niin ei sitten muutkaan. Kun outo tapaus on joskus joutunut kärsimään ja kärvistelemään niin oudon tapauksen mielestä kenenkään ei koskaan tule päästä helpommalla, saatana.
Outo tapaus valitsee itselleen sopivia ajattelumalleja ja puolustaa niitä vaikka hautaan saakka. Ei puhettakaan että voisi edes hiukkasen avata outoa mieltään ja ottaa sinne ajatuksenripauksen toisen mielipiteestä.
Tai antaa sen toisen edes olla sitä omaa mieltään.
Oudon tapauksen mielestä elämä on pelkkä sarja omia valintoja jotka johtavat nykytilaan. Outo tapaus ajattelee, että oma moka, mitäs läksit, oma valintasi... Kykenemättä uhraamaan ajatustakaan sille että joku ei valitse vaikkapa joutua onnettomuuteen tai valitse esimerkiksi sairastua.
Toivon sydämeni pohjasta outojen tapausten vähenevän, muuttuvan solidaarisemmiksi, oppivan ottamaan lähimmäisensä ja heidän elämäntilanteensa ja olosuhteensa huomioon.
Ja jos johonkin olemassa olevista jumalista uskoisin, niin voisin vaikka vannoa jonkun niistä nimeen että omat tulevaisuuden tekijäni koitan opettaa elämään toisin.
Kun tuntuu ettei toista ihmistä osata ottaa lainkaan huomioon, ei osata asettua kanssaihmisen asemaan, miettimään sitä mikä saattaisi olla naapurillekin hyväksi. Eikä pelkästään itselle.
Outo tapaus ajattelee, että jos en minäkään niin ei sitten muutkaan. Kun outo tapaus on joskus joutunut kärsimään ja kärvistelemään niin oudon tapauksen mielestä kenenkään ei koskaan tule päästä helpommalla, saatana.
Outo tapaus valitsee itselleen sopivia ajattelumalleja ja puolustaa niitä vaikka hautaan saakka. Ei puhettakaan että voisi edes hiukkasen avata outoa mieltään ja ottaa sinne ajatuksenripauksen toisen mielipiteestä.
Tai antaa sen toisen edes olla sitä omaa mieltään.
Oudon tapauksen mielestä elämä on pelkkä sarja omia valintoja jotka johtavat nykytilaan. Outo tapaus ajattelee, että oma moka, mitäs läksit, oma valintasi... Kykenemättä uhraamaan ajatustakaan sille että joku ei valitse vaikkapa joutua onnettomuuteen tai valitse esimerkiksi sairastua.
Toivon sydämeni pohjasta outojen tapausten vähenevän, muuttuvan solidaarisemmiksi, oppivan ottamaan lähimmäisensä ja heidän elämäntilanteensa ja olosuhteensa huomioon.
Ja jos johonkin olemassa olevista jumalista uskoisin, niin voisin vaikka vannoa jonkun niistä nimeen että omat tulevaisuuden tekijäni koitan opettaa elämään toisin.
tiistai 6. maaliskuuta 2018
Kaikilla on yhteinen tulevaisuus
Suomea pidetään hyvänä ja tasa-arvoisena maana asua. Tai ainakin me suomalaiset tunnumme itsellemme niin uskottelevan.
Kaukaa katsottuna varmasti onkin, hyvä ja tasa-arvoinen. Mutta päivästä toiseen löytyy asioita, niin isoja kuin pieniäkin, joiden kertoma sanoma kertoo kaikkea ihan muuta.
Isossa mittakaavassa nainen on edelleen - siis vuonna 2018 - aivan eri asemassa kuin mies. Siitä esimerkkinä vaikkapa keskustelu raiskauslain muuttamisesta. Media täyttyy setämiehistä kertomassa siitä miten naisella on hyvä ja turvallinen olla. Setämiehet kun eivät joudu elämään pelko takaraivossaan siitä miten lapset ja nuoret pärjäävät.
Ja entäpä taloudellinen tasavertaisuus? Tottakai joillain on enemmän kuin muilla. Jotkut tekevät itsensä eteen enemmän kuin joku muu. Mutta yhteiskunnan silmissä kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia.
Rikkaan lapsella on paremmat edellytykset saada niin sanottu hyvä koulutus. Toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta puhutaan paljon, mutta tekoja sen eteen näkyy vähän. Ja ei peruskoulukaan täysin maksuton ole. Aina on retkiä, näytöksiä ja teemapäiviä joita jotkut joutuvat jättämään väliin ihan vaan siksi ettei rahat niihin riitä. Ja niitä, joiden lapset eivät saa käyttöönsä oppikirjoja koska aineen opettaja varaa kirjat aina omalle luokalleen.
Enkä ala tässä paasaamaan siitä miten eri värinen ihminen ei saa osakseen sellaista kohtelua joka edes liippaisi läheltä inhimillisyyttä.
Sanonpa vain että suomalaisten pitäisi osata katsoa yhteisiä asioita kauempaa, toisilla silmillä, ottaa huomioon itsensä lisäksi myös toiset, toisten lapset ja kaikkien yhteinen tulevaisuus.
Kaukaa katsottuna varmasti onkin, hyvä ja tasa-arvoinen. Mutta päivästä toiseen löytyy asioita, niin isoja kuin pieniäkin, joiden kertoma sanoma kertoo kaikkea ihan muuta.
Isossa mittakaavassa nainen on edelleen - siis vuonna 2018 - aivan eri asemassa kuin mies. Siitä esimerkkinä vaikkapa keskustelu raiskauslain muuttamisesta. Media täyttyy setämiehistä kertomassa siitä miten naisella on hyvä ja turvallinen olla. Setämiehet kun eivät joudu elämään pelko takaraivossaan siitä miten lapset ja nuoret pärjäävät.
Ja entäpä taloudellinen tasavertaisuus? Tottakai joillain on enemmän kuin muilla. Jotkut tekevät itsensä eteen enemmän kuin joku muu. Mutta yhteiskunnan silmissä kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia.
Rikkaan lapsella on paremmat edellytykset saada niin sanottu hyvä koulutus. Toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta puhutaan paljon, mutta tekoja sen eteen näkyy vähän. Ja ei peruskoulukaan täysin maksuton ole. Aina on retkiä, näytöksiä ja teemapäiviä joita jotkut joutuvat jättämään väliin ihan vaan siksi ettei rahat niihin riitä. Ja niitä, joiden lapset eivät saa käyttöönsä oppikirjoja koska aineen opettaja varaa kirjat aina omalle luokalleen.
Enkä ala tässä paasaamaan siitä miten eri värinen ihminen ei saa osakseen sellaista kohtelua joka edes liippaisi läheltä inhimillisyyttä.
Sanonpa vain että suomalaisten pitäisi osata katsoa yhteisiä asioita kauempaa, toisilla silmillä, ottaa huomioon itsensä lisäksi myös toiset, toisten lapset ja kaikkien yhteinen tulevaisuus.
torstai 1. maaliskuuta 2018
Elämisen oppia
Koitan osaltani kasvattaa kolmea tytärtä. Osaltani sanon siksi, että pikkuakkojen perhepiiri on laaja: Minä, vaimontapainen, niiden äiti ja äidin mies.
Sitä osuutta, mikä minulle kolmikon kasvattamisessa on suotu, koitan luonnollisestikin hoitaa parhaan kykyni mukaan. Pelisäännöt perheissä ja perheiden kesken on jokseenkin selvät - pahoja yhteentörmäyksiä ei onneksi ole tullut.
Mutta vaikka itse ja muutkin niiden lähellä koittaa tehdä parhaansa, on yhteiskunta ja kanssaihmiset aina valmiina vähän potkimaan.
Sanomaan että ei noin, vaan tee näin taikka niin.
Koulun suhteen törmää viikoittain asioihin, joiden suhteen saatamme joutua yllyttämään tyttöjä olemaan edes vähän vastahankaan. Avaamaan suunsa ja olemaan parhaassa tapauksessa avoimesti eri mieltä. Solidaarisuuden puute ja kaikenlainen tasa-arvon puuttuminen päällimmäisinä.
Ja jos koulun suhteen sattuu olemaan hiljainen viikko, niin media antaa varoittamisen aiheita. Solidaarisuudesta, toisten huomioon ottamisesta, tasavertaisuudesta ylipäätään. MeToo, avioliittolaki, aktiivimalli, naisten oikeudet, mitä kaikkia näitä nyt onkaan.
Mutta ennen kaikkea varoittamisen aiheita ihmisistä. Siitä miten ihmiset ovat erilaisia, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Siitä että on ihmisiä jotka vähät välittävät kaikesta siitä mitä koitamme tytöille opettaa.
Ja että maailma on täynnä ihmisiä jotka ovat valmiita polkemaan toiset jalkoihinsa saavuttaakseensa omat, erilaiset tavoitteensa.
Kaikkeen en, ja emme, pysty niitä valmistamaan. Pystyn, ja pystymme pelkästään antamaan elämisen eväiksi parhaaksi katsomamme opit, ohjeet ja ennenkaikkea arvot.
Sitä osuutta, mikä minulle kolmikon kasvattamisessa on suotu, koitan luonnollisestikin hoitaa parhaan kykyni mukaan. Pelisäännöt perheissä ja perheiden kesken on jokseenkin selvät - pahoja yhteentörmäyksiä ei onneksi ole tullut.
Mutta vaikka itse ja muutkin niiden lähellä koittaa tehdä parhaansa, on yhteiskunta ja kanssaihmiset aina valmiina vähän potkimaan.
Sanomaan että ei noin, vaan tee näin taikka niin.
Koulun suhteen törmää viikoittain asioihin, joiden suhteen saatamme joutua yllyttämään tyttöjä olemaan edes vähän vastahankaan. Avaamaan suunsa ja olemaan parhaassa tapauksessa avoimesti eri mieltä. Solidaarisuuden puute ja kaikenlainen tasa-arvon puuttuminen päällimmäisinä.
Ja jos koulun suhteen sattuu olemaan hiljainen viikko, niin media antaa varoittamisen aiheita. Solidaarisuudesta, toisten huomioon ottamisesta, tasavertaisuudesta ylipäätään. MeToo, avioliittolaki, aktiivimalli, naisten oikeudet, mitä kaikkia näitä nyt onkaan.
Mutta ennen kaikkea varoittamisen aiheita ihmisistä. Siitä miten ihmiset ovat erilaisia, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Siitä että on ihmisiä jotka vähät välittävät kaikesta siitä mitä koitamme tytöille opettaa.
Ja että maailma on täynnä ihmisiä jotka ovat valmiita polkemaan toiset jalkoihinsa saavuttaakseensa omat, erilaiset tavoitteensa.
Kaikkeen en, ja emme, pysty niitä valmistamaan. Pystyn, ja pystymme pelkästään antamaan elämisen eväiksi parhaaksi katsomamme opit, ohjeet ja ennenkaikkea arvot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)